Suomettuminen oli hyvinkin erilainen tilanne Neuvostoliiton aikaan kuin mitä tämä tilanne nyt on. Vois jopa väittää et tämän tilanteen kutsuminen suomettumiseksi on tilanteen luonteen vääristelyä. Silloin perusteltukin neuvostovkritiikki tuotti sanojalleen hankaluuksia. Nyt ketään ei kiinnosta mitä kukakin sanoo. Silloin oppikirjoissa opetettiin Neuvostoliiton autuutta ja oppilaitoksissa kiersi agitaattoreita selittämässä miksi YYA-sopimus oli Suomelle niin tärkeä. Nyt jokainen saa muodostaa itse oman maailmankuvansa oleellisesti vapaammin.
Suomi on maailmanlaajuisesti hyvinkin merkityksetön, Suomen itsenäisyydellä on vain tälle kansalle merkitystä, noista kahdesta voi vetää johtopäätööksen et tolkullinen kotimainen poliitikko pitää huolen jälkimmäisestä ja laittaa nopsat somepisteet tai Tehtaankadun aplodit ensimmäisen kontekstiin. Suomettumisen aikana mopo lähti käsistä, vois väittää se se on se syy miksi sillä on oma nimi, eikä se ollut vain osa tolkullista ulkosuhteiden hoitoa. Jos me pystyttäis tällä kertaa pitämään oppikirjat neutraaleina ja paasaajat poissa koululuokista, oltais jo aika eri tilanteessa kuin viimeksi.
Oletin et artikkeli tarkoitti suomettumis-termillä sitä tilannetta mihin Suomi joutu ja miten Suomi ja suomalaiset siihen reagoi. Se on tietenkin totta et termin käännöksillä voi olla joku oma merkityksensä ja tarkoituksensa.
Jälkeenpäin voi olla hankalaa selittää millainen suomettumisen arki oli, kun niitä mekanismeja ei enää pääosin ole olemassa. Sanat menettää merkitystään kun ei voi enää osoittaa sormella et kato tossa se on tolta se näyttää. Samantasoisen ongelman puuttuessa kokematon silmä etsii jotain joka voisi näyttää vastaavalta ja sit pää pehmeydessän päättää et toihan on sama asia, vaikka alkuperäiseen on muutama magnitudi eroa.
Vois olla parempi et suomettuminen jätetään aikaansa ja keksitään joku uusi termi tälle ajalle, ehdotan reaalipolitiikkaa, kuvaamaan pyrkitmystä siihen mitä on todellisuudessa tarjolla.